Hankkeet

Yläneen järvihanke

Tällä hetkellä Lounais-Suomen kalastusalue koordinoi Yläneen järvihanketta, jossa on mukana kolme järveä, Elijärvi, Lampsijärvi ja Mynäjärvi. Kalastusalue oli mukana jo hankkeen esiselvitysvaiheessa jossa selvitettiin muun muassa järvien kalastoa, vesikasvillisuutta ja hajakuormitusta. Tällä hetkellä on menossa hankkeen toteutusvaihe, joka kestää vuoden 2006 loppuun. Viime kesänä Elijärvellä niitettiin vesikasvillisuutta, ja tänä kesänä niitto uusitaan. Lisäksi tänä vuonna toteutetaan kaikilla järvillä pienimuotoisia kunnostusruoppauksia sekä ojakatkoksia ja laskeutusaltaita hajakuormituksen kuriin saattamiseksi.

Toteutetut hankkeet

Lounais-Suomen kalastusalue on ollut mukana lukuisissa kotimaisissa ja myös kansainvälisissä vesistöhankkeissa. Tämän vuoden puolella on saatu päätökseen kaksi hanketta. Koordinoimme Kemiön Pitkäjärven esiselvityshanketta, jossa selvitettiin järven kalakanta, vesikasvillisuus, veden laatu, sedimentin laatu sekä hajakuormitus. Esiselvitysten pohjalta Pitkäjärvenyhdistys on hakemassa rahoitusta järven kunnostukseen.

Helmikuun lopussa päättyi kansainvälinen yhteistyöhankkeemme Espanjan Murcian alueellisen maaseutuyhdistys Integralin kanssa. Tämän Riverlinks-hankkeen tavoitteena oli kehittää jokiympäristön suojelua, virkistyskäyttöä ja jokiin liittyvää turismia ja samalla lisätä tietämystä siitä, miten nämä asiat on eri puolilla Eurooppaa järjestetty. Espanjasta kohteena oli Murcian alueen läpi virtaava Segura-joki ja Turun seudulta Aurajoki. Yhteistyötä on jossain muodossa tarkoitus myös jatkaa.

Lista toteutetuista hankkeista täydentyy lähiaikoina.