Kevään kalaistutukset

Kevään lohikalaistutukset ovat alkaneet Turun seudulla talvisesta säästä huolimatta. Perjantaina 24. maaliskuuta istutettiin 1200 kappaletta merilohen 2-vuotiasta poikasta Aurajokeen förin viereen. Näistä 1000 kappaletta oli merkitty carlin-kalamerkillä, jotta voidaan seurata kuinka laajalle alueelle lohet kasvaessaan levittäytyvät.

Maanantaina ja tiistaina 27. ja 28. maaliskuuta aloitettiin meritaimenten istutukset merialueelle. Kalat istutettiin Ruissaloon Pikku-Pukin salmeen. Maanantaina istutettiin 3000 ja tiistaina 2000 kappaletta merkkaamattomia 2-vuotiaita taimenia jäälohkareiden sekaan. Tiistain 2000 kalaa olivat Airiston kalastusalueen istukkaita.

Omataimen-kampanjan kalaistutus suoritettiin 6. huhtikuuta Koskeen istutettiin yhteensä 4000 meritaimen 2-vuotiasta vaelluspoikasta, joista 500 on merkitty kalan selkään kiinnitettävällä yksilöllisellä Carlin-kalamerkillä.

Tulevia kalaistutuksia

Pyyntikokoisten taimenten istutukset on aloitettu Aurajoen Nautelankosken (Lieto) perhokalastusalueelle ja Laajoen Korvensuunkosken (Mynämäki) viekekalastus- alueelle. Istutuksia tehdään kesäkauden aikana, jos vettä on koskissa riittävästi.

Perjantaina 5. toukokuuta istutetaan Aurajoen Halistenkoskeen 1200 kappaletta merilohen 2-vuotiaita poikasia. Näistäkin kaloista 1000 kappaletta on merkitty carlin-kalamerkillä.