Lounais-Suomen kalastusalue
Rajoitukset, alamitat, rauhoitusajatMerialueAiriston-Velkuan kalastusalue on päätöksellään asettanut kuhankalastuksessa käytettävien verkkojen pienimmäksi sallituksi solmuväliksi 43 mm. Rajoituksella pyritään turvaamaan kuhan lisääntymistä, vähentämään alamittaisten kuhien saalisosuutta sekä turvaamaan kuhan kalastuksen jatkuminen tulevaisuudessa. AurajokiAurajoessa viehekalastus on sallittua läänikohtaisella viehekortilla muualla paitsi koskipaikoissa ja Halistenkosken alapuolella. Turun Halistenkoskelle ja sen alapuoliselle virta-/suvantoalueelle sekä Liedon Nautelankoskelle myydään erillisiä lupia, ja niillä lohikalojen syysrauhoitus on kumottu. Vääntelän- ja Vierunkoskelle kalaan pääsy on hankalampaa, mutta lupaa voi tiedustella maanomistajilta. Noilla koskilla on kuitenkin normaali lohikalojen syysrauhoitus 10.9.-15.11. Muista että onkiminen koskialueilla on kiellettyä. Aurajoessa on myös verkkokalastus kiellettyä jokisuulta Nautelankoskeen asti. Lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikatKalastuslain 8 § tarkoitettu onkiminen ja pilkkiminen on vapaata tietyillä ehdoilla. Lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa nämä pyyntimuodot eivät ole sallittuja. Lounais-Suomen kalastusalueen hallinnollisella alueella kieltoalueet ovat seuraavat:
Alamitat
Rauhoitusajat
|