Rajoitukset, alamitat, rauhoitusajat

Merialue

Airiston kalastusalue on päätöksellään asettanut kuhankalastuksessa käytettävien verkkojen pienimmäksi sallituksi solmuväliksi 43mm. Rajoituksella pyritään turvaamaan kuhan lisääntymistä, vähentämään alamittaisten kuhien saalisosuutta sekä turvaamaan kuhan kalastuksen jatkuminen tulevaisuudessa.

Aurajoki

Aurajoessa viehekalastus on sallittua läänikohtaisella viehekortilla muualla paitsi koskipaikoissa. Turun Halistenkoskelle ja Liedon Nautelankoskelle myydään erillisiä lupia ja niillä lohikalojen syysrauhoitus on kumottu. Vääntelän- ja Vierunkoskelle kalaan pääsy on hankalampaa, mutta lupaa voi tiedustella maanomistajilta. Noilla koskilla sekä sivujoissa on kuitenkin normaali lohikalojen syysrauhoitus 10.9.-15.11. Muista että onkiminen koskialueilla on kiellettyä. Aurajoessa on myös verkkokalastus kiellettyä jokisuulta Nautelankoskeen asti.

Lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikat

Kalastuslain 8 § tarkoitettu onkiminen ja pilkkiminen on vapaata tietyillä ehdoilla. Lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa nämä pyyntimuodot eivät ole sallittuja. Lounais-Suomen kalastusalueen hallinnollisella alueella kieltoalueet ovat seuraavat:

  • Paimionjoki; jokisuu - Askalan pato
  • Aurajoki; jokisuu - Nautelankoski
  • Mynäjoki; jokisuu - Raukkaankoski
  • Laajoki; jokisuu - Korvensuunkoski

Alamitat

Kalalaji Alamitta
Merilohi 60 cm. (paitsi Oulun ja Lapin läänien sisäisillä aluevesillä 50 cm)
Meritaimen 40 cm.
Järvilohi 40 cm.
Järvitaimen 40 cm.
Nieriä Vuoksen vesistöalueella ja Inarijärvessä 40 cm
Kuha 37 cm.
Harjus 30 cm.

Rauhoitusajat

Kalalaji Rauhoitusaika
Merilohi, järvilohi, meritaimen, järvitaimen Joessa, purossa, koskessa ja virtapaikassa syys-, loka- ja marraskuun ajan. Kuitenkin siten, että kalojen pyynti vavalla ja uistelemalla on näissäkin vesissä sallittu syyskuun kymmenenä ensimmäisenä päivänä ja 15.11 jälkeen.
Nieriä Vuoksen vesistössä 11.9.-15.11.
Harjus Huhti- ja toukokuun ajan, lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia. Pyynti vavalla ja uistelemalla on sallittua.
Nahkiainen 1.4.-15.8.
Rapu, täplärapu 1.11.-21.7.